Raportit

Istuntosali uutisoi eduskunnan tapahtumista viikoittain raporttien muodossa. Toimitus pyrkii käymään eduskunnassa ja sen täysistunnoissa joka viikko, sekä haastattelemaan niin montaa kansaedustajaa kuin mahdollista ja näin ollen antamaan vaihtoehtoista näkökulmaa politiikan maailmaan. Raportit-osiossa käsittelemme myös Istuntosalin konkreettista toimintaa, onnistumisia ja vastoinkäymisiä eduskunnassa ja muualla, missä satummekin olemaan paikalla. Raportit on listattu siten, että uusimmat raportit ovat ylinnä, vanhimmat alinna.


Torstai 02.10.2008

Tuli syksy, tuli uudet kiireet

Toimitus palasi eduskuntaan ja omaan päiväjärjestykseensä noin neljän kuukauden tauon jälkeen. Vaikka eduskunnassa mikään ei näytä muuttuneen tänä aikana, on yhteiskunnassamme ja maailmalla silti tapahtunut. On kulunut viikko Kauhajoen ammuskelutragediasta, Yhdysvaltain finanssikriisi uhkaa ja kunnallisvaalit laukkaavat päälle. Päivää aiemmin kolmen suuren puolueen puheenjohtajat Vanhanen, Katainen ja Urpilainen oltiin pantu koville MTV3:n vaalitentissä, ja ulkomaalainen elekielen asiantuntija oli analysoinut puheenjohtajien eleitä ja eleettömyyttä. Toimitus tapasi vakiokommentaattoreitaan, Tommy Tabermannia (sd.) ja Veltto Virtasta.

Lue raportti tästä.

Torstai 12.06.2008

Hallitukselta ei mitään uutta

Torstaina 12.6. oli aika kevään istuntokauden viimeisen kyselytunnin. Viime viikkoina tapetilla olleen vaalirahoituskohun takia kyselytunnilta odotettiin paljon, ja kohu olikin sen ainoa keskustelunaihe. Kyselytunti jäi kuitenkin lopulta melko ontoksi, eikä se tuonut uusia näkökulmia asiaan. Toimitus haastatteli tunnin jälkeen mm. Päivi Räsästä (kd.), Janina Anderssonia ja Anni Sinnemäkeä (molemmat vihr.).

Lue raportti tästä.

Torstai 22.05.2008

Rahoituskohu jatkuu

Vaalirahoitus puhutti eduskunnassa jo toista viikkoa, niin kyselytunnilla kuin kahvilassakin. Paria päivää aiemmin pääministeri Matti Vanhanenkin (kesk.) oli jo varoitellut mahdollisesta hallituskriisistä, kun kymmenet kansanedustajat olivat täysin laiminlyöneet rahoituslain noudattamisen. Kyseinen kohu on vain ajan myötä kasvanut, sillä media on tuonut esille koko ajan uusia vaalirahoituslakia kiertäneitä kansanedustajia. Toimitus haastatteli Tommy Tabermannia (sd.), valtiovarainministeri Jyrki Kataista (kok.) ja Veltto Virtasta (ps.) aiheen tiimoilta.

Lue raportti tästä.

Torstai 15.05.2008

Rahoituskysymys

Toimitus oli reilun kuukauden tauon jälkeen seuraamassa kyselytuntia torstaina 15 toukokuuta. Päivän anti jäi muuten melko laihaksi, melko rauhallisen tunnelman vallitessa eduskunnassa. Kyselytuntikaan ei tuonut mukanaan mitään mullistavaa, mutta sen suurimmaksi aiheeksi nousi mediassakin esillä ollut vaalirahoituslaki.

Lue raportti tästä.

Torstai 03.04.2008

Ulkoministeri tuli taloon

Huhtikuun ensimmäisen torstain tärkein henkilö oli mitä ilmeisimmin uusi ulkoministeri Alexander Stubb (kok.). Tänäänhän Stubbia ei ollut vielä virallisesti nimetty ministeriksi, mutta kenellekään tuskin oli epäselvää, kenestä oli tulossa uusi ulkoministeri. Vaikka Stubbin saapuminen eduskuntaan olikin tärkeä uutinen, nousi kyselytunnilla esille myös ”vanha tuttu” keskustelu tuloerojen kasvusta.

Lue raportti tästä.

Torstai 06.03.2008

Poliittisella kentällä ei tapahdu

Istuntosalin toimitus palasi eduskunnan arkipäivään taas parin viikon hiljaiselon jälkeen. Poliittisella kentällä oli ollut kovin hiljaista lähiaikoina, eikä torstai juuri tuonut muutosta tähän rauhallisempaan kauteen. Kyselytunnilla käsiteltiin mm. päivähoitomaksuja ja Telia-Soneran aikeita lakkauttaa kiinteät puhelinlinjat. Toimitus tapasi myös pääministeri Matti Vanhasen, Pertti "Veltto" Virtasen (ps.) ja Tommy Tabermannin (sd.).

Lue raportti tästä.

Torstai 14.02.2008

Poliittisella kentällä tapahtuu

Kevätistuntokauden toinen torstai toi muassaan useita kuumia poliittisia uutisia, joista yllättävimpänä ja mielenkiintoisimpana eittämättä vihreiden kansanedustajan Merikukka Forsiuksen ilmoitus loikkaamisesta virheistä kokoomuksen riveihin. Lisäksi SDP:n kiihtyvään puheenjohtajakisaan ilmoittautui kaksi ”kuumaa” nimeä: Tarja Filatov ja Johannes Koskinen. Ja älkäämme toki unohtako torstain traditiota: kyselytuntia.

Lue raportti tästä.

Torstai 07.02.2008

Takaisin töihin

Eduskunta palasi viikon alussa lomiltaan, ja Istuntosalin toimituskin sai vihdoin lehdistölupa-asiansa kuntoon. Pääsimme siis näin ollen seuraamaan kevätistuntokauden ensimmäistä kyselytuntia torstaina 7.2, jolla aiheina olivat mm. pääomatuloverotus, poliisien resurssit ja Helsingin ruuhkamaksut. Tapasimme myös mm. perussuomalaisten ja kokoomuksen kansanedustajat Pertti "Veltto" Virtasen ja Ben Zyskowiczin.

Lue raportti tästä.

ISTUNTOSALI.NET © Mikael Mattila & Jan Leineberg 2006-2008