Eduskuntavaalit 2007
Uutisia


Etusivu Istuntosali Ehdokkaat Fakta
Pohjustus Haastattelut Esittelyt Kuvasivu



Istuntosali raportoi mielenkiintoisia yksityiskohtia ja muita uutisia vaalikampanjakentiltä!

Edelliset uutiset




18.3.2007 - Vaali-illan tarina


Haastattelut: Eero Heinäluoma (sd.) | Maarit Feldt-Ranta (sd.) | Martti Korhonen (vas.) | Jyrki Katainen (kok.) | Timo Soini (ps.) | Stefan Wallin (r.) | Päivi Räsänen (kd.) | Tarja Cronberg (vihr.)


Istuntosalin väki oli paikalla YLE:n Ison Pajan vaalihuipentumassa sunnuntai-iltana 18.3.2007 seuraamassa äänten laskua ja haastattelemassa puoluejohtajia ja muita ehdokkaita. Saavuimme paikalle noin kello 18:30 ja viivyimme paikalla aina kello 23:een asti. Istuntosali haastatteli kaikkiaan yhdeksää puoluejohtajaa – ja lisäksi useita muita ehdokkaita. Käteen jäivät haastattelujen lisäksi aimo tukku (omasta mielestämme) hienoja valokuvia sekä videopätkiä.

Tunnelma oli korkealla eikä ehdokkaista – eikä myöskään toimittajista – ollut pulaa. Ahdastakin välillä oli – varsinkin kun parisenkymmentä toimittajaa yritti ottaa kuvaa samasta henkilöstä samaan aikaan. Paikalla oli mediaa niin koti- kuin ulkomailtakin. Kaikki maan kolme suurinta televisiomediaa olivat luonnollisesti myös ”kuvioissa mukana” ja televisiolähetykseen pääsi, kun vain halusi, menemällä kulloinkin haastateltavan ehdokkaan lähettyville.

Kaikilla puoluejohtajilla näytti tunnelma olevan kohtalaisen korkealla – ja ainakin odottava – kun he saapuivat yksitellen Isoon Pajaan valtavan toimittajalauman ja Mikael Jungerin ollessa vastassa. Illan aikana tunnelmat luonnollisesti muuttuivat – kenellä mihinkin suuntaan, vaalituloksen kehittyessä. Varsinkin kokoomuksen ja perussuomalaisten riemu näkyi, kun vaalien voittajat alkoivat selvitä. Vasemmistopuolueiden väen suupielet kääntyivät illan mittaan kuitenkin enimmäkseen alaspäin.

SDP:n väestä haastattelimme puolueen puheenjohtajaa, Eero Heinäluomaa ja puoluesihteeri, (nyt valittua) kansanedustajaa Maarit Feldt-Rantaa. Puoluehan menetti lopulta kahdeksan paikkaa ja oli vaalien suurin häviäjä paikkamäärässä mitattuna. Maarit Feldt-Rannan pettymystä lievittine hiukan se, että hän itse pääsi läpi.

Heinäluoma oli vielä ääntenlaskun puolessa välissä tyynenä: ”Koska maaseutu tulee ensin, se suosii Keskustaa. Jännittäväähän tämä toki on.” SAK:n mainosten vaikutusta hän ei pitänyt suurena SDP:n suosioon, ja hänestä puolueen on arvioitava oma kampanjansa. Ennustekaan ei ollut kovinkaan suotuisa demareille, mutta Heinäluoma ei kommentoinut sitä sen enempää. Hän ei myöskään halunnut erityisemmin ennakoida Kokoomuksen menestystä: ”Tässä vaikeessa ei oikein uskalla.”

Haastatteluvaiheessa Feldt-Ranta oli jo vahvoilla sisäänpääsyn suhteen, mutta oli varovainen kommentoidessaan puolueen lopullista tulosta. ”Uudellamaalla nyt on vielä yli 100 000 ääntä laskematta – ja kun se on iso vaalipiiri, voi mitä tahansa vielä tapahtua.” Demarien sen aikaista tilannetta hän kommentoi vetoamalla Keskustan suureen ennakkoäänisaaliiseen, joka on "aina sama". ”Yleensä se on niin, että Keskusta tulee loppupeleissä laskemaan ja SDP taas nousemaan.” Omia tavoitteitaan eduskunnassa puoluesihteeri kommentoi seuraavanlaisesti: ”Näinhän se on, että eduskunnan pääasiallinen tehtävä on lakien säätäminen ja siellä toimitaan yhdessä muiden kanssa tärkeiden asioiden hyväksi. Se vaikuttaa myös merkittävästi, edustaako oppositio- vai hallituspuoluetta.” Feldt-Ranta kertoo myös, että SDP:n asema eduskunnassa tulee vaikuttamaan puolueen käsiteltäviin asioihin. Mutta tärkeimmiksi hän nostaa nämä ”normaalit”, eli mm. vanhustenhoidon ja koulutuksen. ”On toki hyvä muistaa, että kansanedustaja päättää myös niistä asioista, mistä itse ei ole kiinnostunut. Täytyy siis olla valmis ottamaan vastaan mitä vain.”

Vasemmistoliitto hävisi vaalit lopulta, mutta puoluejohtaja Martti Korhosta ei lievä tappio (kaksi menetettyä paikkaa) erityisemmin harmittanut. Haastatteluvaiheessa äänistä oli vielä laskematta noin 40 prosenttia, ja Korhonen kuvaili tilannetta seuraavanlaisesti:

"Kaupungit ovat vielä tulossa, joten uskon että äänimäärämme nousee." Myös vaalivoiton suhteen hän oli toiveikas, sillä hänen mielestään siihen pitää uskoa viimeiseen hetkeen asti. Kampanjaankin hän oli suhteellisen tyytyväinen: "Ainahan on parannettavaa, mutta hyvin on mennyt. Olen erityisen tyytyväinen ehdokkaisiin." Otimme esille myös sään vaikutuksen, mutta hän ei uskonut siihen erityisemmin. "Tosin jos äänestysprosentti on huono, vasemmisto häviää." Ja vaikka pääkaupunkiseutu oli tässä vaiheessa vielä jäljellä, Korhonen uskoi että puolue pitää paikkansa eduskunnassa, eivätkä vihreät mene ohi. Porvarihallitusta hän ei juuri kommentoinut, sillä hänen mielestään oli liian aikaista spekuloida.

Oikeistopuolueiden piirissä tunnelma oli - aivan syystäkin - täysin erilainen. Kokoomuksen "nokkamies" Jyrki Katainen oli puolueen 10 lisäpaikasta hyvinkin innoissaan (vaikka ei tässä vaiheessa paikkamäärää vielä tiennytkään):

"Nyt on kyllä hyvät tunnelmat, sillä ainahan se on mukavaa kun kova työ palkitaan." Haastatteluvaiheessa Katainen sanoi erojen olevan suurimmillaan, joten hän uskoi kokoomuksen nousevan. "Olemme menossa SDP:n ohi, eikä tuo suurimmankaan puolueen paikka mahdoton ole.", hän intoilee. Niinistön äänimäärä ei Kataista yllättänyt, sillä se oli hänen mukaan odotettavissa. Mahdollista pääministerin pestiään Katainen ei erityisemmin kommentoinut, mutta mainitsi muun muassa hoiva-alan ja koulutuksen laadun.

Myös perussuomalaiset olivat menossa kohti selvää vaalivoittoa (lopulta kaksi lisäpaikkaa), ja puoluejohtaja Timo Soini olikin mielissään omasta äänimäärästään sekä puolueensa menestyksestä:

"Tänä yönä ei nukuta, tai mitä nyt joskus neljän aikaan voisi mennä nukkumaan." Soini kehui kampanjaa sen tehokkuudesta: "Todistimme, että pienellä budjetilla voi saada purevan kampanjan." Tony Halme ei saanut jatkajaa Helsingistä, ja Soini olikin sitä mieltä että pääkaupungin äänet vetävät prosenttia aavistuksen alaspäin, ja prosentiksi hän arvioi 3,9:ää prosenttia. "Se ei haittaa, sillä ääniä tarvitaan kuitenkin aina." Puolueensa seuraavaa neljää vuotta hän ennusti räväkäksi lähinnä ehdokkaiden ansiosta, ja hän myös onnitteli Raimo Vistbackaa jatkokaudesta. Kysyimme, onko puolueella mahdollisuuksia mennä jopa RKP:n ohi, mutta siihen Soini ei erityisemmin uskonut: "Siinä ja siinä." Soini otti esille myös median kohtelun ja mainitsi muun muassa Tony Halmeen kohtelun: "Niin paljon meitä lyötiin ja Tonyn tragediaa käytettiin hyväksi, mutta toisin kävi. Siitä olen onnellinen."

Vaalien ainoan vaalivoiton ottaneen hallituspuolueen, RKP:n (yksi lisäpaikka), puheenjohtaja Stefan Wallin oli niin ikään tyytyväinen tulokseen:

"Mielenkiintoista.", hän luonnehti tilannetta. Jo rutiiniksi muodostunut hallituspaikka oli siis jo tässä vaiheessa lähes varmistettu, vaikkakaan Wallin ei sitä erityisemmin kommentoinut. Perussuomalaiset olivat myös kovassa nousussa, mutta Wallin ei siitäkään erityisemmin hätkähtänyt: "Puolue ratsastaa Soinilla, ja kun hän sai melkoisesti ääniä, oli helppo ennustaa suosiota." Vaikka RKP onkin porvaripuolue, ei Wallin erityisemmin innostunut ajatuksesta, jos kokoomus nousisi suurimmaksi puolueeksi. SDP:n hän taas uskoi häviävän: "Gallupit jo ennustivat häviötä, mutta nyt tuleekin sitten kunnolla turpiin." Puolueensa kampanjaa Wallin ei suuremmin kommentoinut, eikä spekuloinut RKP:n suosiolle erityistä syytä.

Kuten huomata saattaa, iltamme oli varsin kiireinen ja saimme tehdä haastatteluja oikein urakalla - nyt kun kerrankin siihen oli mitä erinomaisin mahdollisuus. Joka päivä kaikkien eduskuntapuolueiden puheenjohtajat eivät kuitenkaan lehdistön tentattavana saman katon alla ole.

Kristillisdemokraateista saimme haastateltavaksemme puheenjohtaja Päivi Räsäsen, joka suhtautui vaalitulokseen (puolueelle lopulta yksi lisäpaikka) varsin neutraalisti.

Haastatteluvaiheessa Kristillisdemokraatit oli 0,4% häviöllä, eikä Räsänen ollut kovinkaan riemuissaan: ”No, odotamme vielä näitä lopullisia tuloksia. Toki tässä parempia tuloksia toivottiin, mutta nöyrästi täytyy ottaa vastaan se mitä tulee.” Hänen mielestään puolueen kampanja oli tosin onnistunut. ”Sitä tosin tietysti täytyy jälkikäteen analysoida ja katsoa mikä tilanne on.” Räsänenkään ei ääntenlaskun puolessa välissä uskaltanut spekuloida lopputulosta, vaan sanoi vaan ottavansa asian rauhallisesti.

Suurin osa haastatteluista tapahtui ääntenlaskun puolessavälissä, kuten myös vihreiden puheenjohtajan Tarja Cronbergin haastattelu. Vihreät "kalastivat" itselleen lopulta yhden lisäpaikan. Tässä vaiheessa Cronberg itse ei ollut läpimenijöiden joukossa, mutta hän otti asian rauhallisesti:

"Jännittäväksihän tämä menee." Hieman ennen haastattelua kun ennakkoäänet olivat tulleet, Heidi Hautala oli riemastunut, vaikka prosentit olivat miinuksella. "Olemme tavallisesti saaneet paljon vähemmän ennakkoääniä, joten hyvin tämä ainakin alkoi," Cronberg selventää. Hän veikkasi lopputulokseksi yhdeksää prosenttia, joka toisi kaksi lisäpaikkaa puolueelle. Omaa läpipääsyään hän ei ryhtynyt kommentoimaan, sillä se olisi hänen mielestään liikaa hätiköntiä.

Päivän aikana otettuja kuvia ja päivästä tehty video
(lisää videoita ja kuvia löydät
tästä)
Klikkaamalla kuvaa pääset suurempaan versioon:


Kuva 2
Ison Pajan tunnelmia "lintuperspektiivistä".

Kuva 2
Hallituksen "nokkamiehet", puolueidensa puheenjohtajat Heinäluoma ja Vanhanen.

Kuva 2
RKP:n Stefan Wallin ja Vasemmistoliiton Martti Korhonen.

Kuva 2
Voittajan on helppo hymyillä.

Kuva 2
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini.

Kuva 2
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen.




http://www.istuntosali.net
© 2007 M.M & J.L